Tänään olikin jo parempi sää mutta ikkunat ovat edelleen pesemättä. Onhan mulla tähän mukamas hyvä selitys. Minulla oli tänään keskipäivällä lounastapaaminen. Vähän minua jännitti koko tilaisuus. Minut nimittäin valittiin tossa muutama viikko sitten yhden valtakunnallisen järjestöön puheenjohtajaksi. Tämän tiimoilta tänään tapasin toiminnanjohtajan, toimistosihteerin ja rahastonhoitajan. Tilaisuus oli oikein mukava ja pelkoni osoittautui turhaksi. Sain heiltä tosi upean kukkakimpun.

IMG_1488.jpg IMG_1491.jpg

Ostin tänään taas lisää muovitaskuja valokuville. Olen huomannut, että niissä on tosi hyvä säilyttää kaikki valmiiksi leikatut 3d aihiot. Nyt kaikki valmiit aihiot on siis arkistoitu. Näistä on hyvä sitten kortteja väkerrellä. Olisi varmasti korkea aika aloittaa korttien teon onhan kohta äitienpäiväkin.

IMG_1508.jpg

Mukavaa puuhaa tämä blogin rakentaminen. Nyt kun itse on mukana toiminnassa niin huomaan, että tutkailen blogeja toisella tavalla kuin aikaisemmin. Minulla onkin heti herännyt valtava himo tehdä oma sivupohja blogiin. Saas nähdä koska se toteutuu. Siihen asti minulla on ilo käytellä muiden tekemiä sivupohjia. Tällä hetkellä käytössä oleva sivupohjan on tehnyt Tuliviiri. Häneltä löysin sivun, josta minulle heti nousee mieleen Thaimaa. Olimme perheen kanssa siellä lomilla jouluna ja vieläkin muistelen haikeana tätä matkaa.

Käykääpä kurkkaamassa Tuuliviirin ja muiden sivupohjien tekijöiden pohjia. Joukossa on aivan upeita sivuja. Uakomattoman hieno juttu, että näitä sivupohjia on näin saatavilla. Suuri kiitos kaikille pohjien tekijöille.