Kulunut viikko ja koko kevät on ollut aika rankka.
VIIKKOLLA 24 tapahtui:
- Maanantaista torstaiammuun kurssilla.
- Torstaina aamulla Helsingissä isää moikkaamassa. Kaikki vielä kunnossa. Omassa kodissa odotti normaalit kotiaskareet.
- Perjantai pojalla kevytmotskarin inssiajo. Meni läpi. Heti motskaria hakemaan ja ajelemaan. Äidillä tottakai sydän kurkussa. Pojalle oli myös tullut ilmoitus, että oli saanut opiskelupaikan ja vielä sinne mihin tosiaan halusikin opiskelemaan. Kaikki siis enemmän kuin hyvin jopa liian hyvin.
- Lauantaina aamukahvit ja kaikki vielä hyvin. Puhelin soi ja sen jälkeen ei enää kaikki ollutkaan hyvin.
- Soitto koski isääni (täyttää syksyllä 87). Kotisairaanhoito oli soittanut veljelleni ja kertoneet heidän meneen sisään ja huoneiston olleen tyhjillään (ei isää). Asunto oli siis muutoin tyhjä mutta, että siellä oli joku parrakas mies hakemassa jotain tavaroita. Veli autolla viittä ja sataa iskän luo. Tuli perille ei ristinsielua missään. Isästä ei mitään havaintoa. Rahapussi ja avain kotona. Sängyssä ei oltu ollenkaan nukuttu. Ei auttanut meikäläisen (110 km päästä) muuta kun soittelemaan sairaaloihin. Ukko löytyi Malmin sairaalasta. Selvisi, että hänet oli viety yöllä ambulanssilla sairaalaan. Kuulemma ei mitään suurempaa hätää. Pieni tulehdus johon oli määrätty antibioottia. Jäisi muutamaksi tunniksi seurantaan ja sitten taas kotiin. Kaikki tämä tapahtui klo 9 aikaan.
- Kenellekään hoitohenkilöstöstä ei ollut tullut mieleen soitella meille lapsille ja kertoa mitä oli tapahtunut. Keskustelu sairaalahenkilöstön kanssa rauhoitti minua kuitenkin niin paljon, että uskaltauduin puutarhaan kukkapenkkejä kitkemään.
- Illalla viiden aikaan soitin isälle. Kukaan ei vastannut. Soitin veljelleni. Hänkään ei vastannut. Minä edelleen 110 km päässä tietämättömänä missä mennään. Meni hetki ja veli soitti. Siitä ei sitten sen enempää. Minulle selvisi, että isäni edelleen sairaalassa. Minulle asiasta ei oltu kerrottu vaikka sitä olin pyytänyt. Soitto sairaalan vaihteeseen josta käänsivät ensiapuun. Puhelin soi n. 6-7 kertaa, jonka jälkeen tuli ilmoitus (oikein kolmella kielellä), että vaihde on auki arkisin 9-16 välillä ja sen jälkeen hiljaisuus (puhelu katkesi). Ei kun soittamaan takaisin vaihteeseen ja taas sama juttu. Neljännen kerran jälkeen kysyin jo vaihteesta, että eikö ole suoraa numeroa. Ei kuulemma ole ja henkilöstö vastaa puhelimiin jos ehtivät. Yritin vielä muutaman kerran. Aina sama juttu. Soitin veljelleni ja kyselin, että missä osastolla isä on. Vastaukseksi sain, että ensiavussa. Kerroin yrittäneeni soittaa kyselläkseni mikä on isän voinnin laita. Mitä tämän jälkeen veljeni kanssa keskustelimme jääkööt kertomatta. Yritin vielä useasti sairaalaan soitella mutta aina yhtä huonolla menestyksellä. Päätinkin, että soittelen sairaalaan sunnuntaina aamulla.
Muistakaa siis ystävät hyvät, että pojalla uusi motskari allaan ja tuore ajo-oikeus takataskussa. Mitä jos hänelle sattuu jotain kun olen isääni metsästelemässä. Veljeni muuten asuu n. 5 km päässä isästä ja minä 110 km päässä. - Sunnuntaina aamulla soitto sairaalaan ja ihme ja kumma sieltä vastattiin puhelimeen. Kertoivat, että isäni siirretään päivällä Herttoniemen sairaalaan. Tulehdus sen verta paha että isällä oli kuumetta. Siksi olivat pitäneet hänet yön yli Malmissa. Soitto veljelle kertoakseni missä mennään. Selvisi, että rakas veljeni tiesi jo missä mennään. Malmilta oli soitettu illalla ja kerrottu isän tilanteesta. Minulle kukaan ei katsonut tarpeelliseksi kertoa mitään. Mitä sen jälkeen veljeni kanssa keskustelimma jääkööt taaskin kertomatta.
- Maanantaina pirteänä ja iloisena töihin.
Enää neljä kiireistä työpäivää ja sitten lomille. Huoli isästä kova. Mikäli hän paranee niin otan ukon mukaan mökille. Tämän olimme jo ennen tätä viimeistä rumbaa päättäneet. Mitä jos hän ei parane. Jos lähden mökille olen n. 300 km päässä. Mitä jos taas tulee lauantai aamuisen kaltainen puhelinsoitto ja välimatka se 300 km. En valita koska asiat voisi olla vielä pahemmin mutta voin sanoa, että meikäläisen pinna on aika kireänä.
Onneksi minulla on käsityöt, ATC-vaihdot ja korttien teko. Ilman niitä en tulisi toimeen ja onneksi minulla on tämä ihana blogiyhteisö. Teidän juttujanne lukiessani unohdan aina nämä pienet murheeni. Minulla on kaikki kuitenkin hyvin. KIITOS ETTÄ OLETTE OLEMASSA.
