Eilen koneeni meni päivityksestä täysin juntturiin. Oli taas kerran pakko päivittää Vista + muutama muu ohjelma koneeseen. Vietin iltani todella rattoisissa merkeissä. Tuosta Vistasta taitaa tulla oikein murheenkryyni. Tälläkin kertaa olin ehtinyt tallentaa koneelle kuvia ja muuta aineistoa. Menetin kaikki tiedot. Toki olisin taas voinut viedä koneen liikkeeseen ja sitä kautta saada aineistot talteen. Tämä nyt ei oikein huitsittanut kun näitä kuvia ja muita tietoja ei ollut kovin paljon. Olin onneksi joitakin kuvia ehtinyt jo muualle tallentamaan. Lisäksi tämä palvelu on maksullista ja en minä ainakaan ole valmis käyttämään konettani liikkeessä jokaisen päivityksen jälkeen. No taas kerran sain opetuksen ja tästä lähtien laitan kaikki kuvani myös tikulle talteen. En jaksa uskoa siihen, että kaksi tallennetta menisi samaan aikaan juntturiin. Se olisi jo kohtalon ivaa. No minun tuurillani näinkin toki voi käydä.